Ajatuksia muutoksesta - Ongelmanratkaisun ytimessä

Uusi vuosi ja uudet kujeet mielessä?

Edellinen vuosi on reunojaan myöden reflektoitu ja on aika laittaa kaikki kuntoon tänä vuonna? Samalla kuitenkin vatsan pohjalla möyrii jo valmiiksi epäilys. Mitä jos mikään ei muutukaan? Mitä jos asiat muuttuu liikaa? Mitä jos en onnistu säästämään? Mitä jos laihtumisen sijaan tulee lisää kiloja? Mitä jos…

Hätäisimmät nostavat jo käden pystyyn kuuluttaen, että ”kaikki lähtee asenteesta” tai ”nyt toimit pelon ohjaamana, keskity mahdollisuuksiin” tai pahimpana jopa, että ”haluatko olla osa ongelmaa vai osa ratkaisua?”.

Mikä siinä on, kun vuodesta toiseen tietyt teemat toistuu ja tehdään suunnitelmia ja toimenpiteitä ja vaikka mitä, mutta mikään ei silti muutukaan?

Missä ongelma?

Yhdeltä osaltaan voisi ajatella niin, että ongelma harvoin löytyy sieltä mihin sormi osoittaa. Oiretta on nopea ja jopa ”helppo” hoitaa ja tyydyttäviä tuloksiakin saadaan suhteellisen ripeästi, mutta katoaako oireiden aiheuttaja vai uusiutuvatko oireet lopulta kuitenkin? Oli kyseessä sitten laihdutuskuuri tai myyntitiimin tuottama liikevaihto, jää todelliset ongelmat usein selvittämättä nopean helpotuksen toivossa. Kaikki me tiedämme tämän, mutta miksi silti kerrasta toiseen laitamme laastarin haavan päälle ja pysymme tyytyväisinä kunnes kohtaamme saman ongelman taas uudestaan?

Ongelman tunnistamisen esteitä

Onko todellinen ongelma tiedossa vai hoidetaanko vain oiretta?

  • Emme halua, osaa, kehtaa tai uskalla myöntää, että ongelma on olemassa - Mikä on pahin asia, mitä voi tapahtua jos myönnät että sinulla on ongelma? Tapahtuuko niin kenties lopulta vaikka et myöntäisi?
  • Alamme etsiä syyllistä  - Mitä väliä sillä oikeastaan on kenen syytä ongelma on?
  • Emme ymmärrä, suostu hyväksymään tai pysty myöntämään, että sekä ongelma ja sen ratkaisu löytyy meistä itsestämme - Kenen haluat määrittelevän oman tulevaisuutesi?
  • Keskitymme tuloksiin tai niiden puutteeseen - Minkä seurausta tulokset ylipäänsä ovat? Mikä aiheuttaa toivotun tai ei-toivotun oireen?
  • Emme halua, osaa, kehtaa tai uskalla pyytää apua - Jos et tähän mennessä ole saanut ratkaistua ongelmaasi omin avuin, niin millä todennäköisyydellä se onnistuu tällä kertaa?

Pitääkö kaikesta etsiä ongelmia?

Ei tietenkään. Jostain syystä kuitenkin aina löytyy jokin asia arjesta tai työstä, joka aiheuttaa meissä tyytymättömyyttä. Peilikuva ei miellytä, palkkaa tulee liian vähän, töitä on liikaa, ei ole töitä, työ ei ole tarpeeksi merkityksellistä, vapaa-aikaa on liian vähän, on tylsää tai mitä ikinä näin vuoden vaihtuessa nouseekaan mieleen. Jos kuitenkin haluamme muutosta, saattaa olla tarpeen myös tunnistaa todelliset ongelmat, jotka on ratkaistava ensin. Esimerkiksi unelmavartalo on seurausta tietynlaisista elämäntavoista. Yhtälöön liittyy niin paljon muutakin kuin ruokavalio ja liikunta. Silti vuoden alussa on kuntosalit pullollaan ihmisiä ja ostoskorit täynnä kevyttuotteita ja ”laihdutuspillereitä”.

Suurin osa meistä tietää mitä pitäisi tehdä saavuttaaksemme haluamamme lopputuloksen, mutta emme silti tee kaikkia niitä asioita. Jossain vaiheessa on kaivettava hieman pintaa syvemmältä ja selvitettävä miksi näin on. 

Mitä sitten?

Ensimmäinen askel voisi olla esim. ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka kuinka lahjakas tai taitava olisi, on sukellettava pinnan alle nähdäkseen jäävuoresta muutakin kuin huipun. Mikä on minulle tärkeää? Mitä tarvetta yritän täyttää kaikilla tavoitteillani? Mitä sitten jos saavutan tavoitteeni, onko minun parempi olla? Mistä johtuu, että tiettyjen asioiden suhteen kierrän kehää vuodesta toiseen? Mikä minun ongelmani on vai onko sellaista? Toisinaan itse kysymys saattaa pitää sisällään myös vastauksen. Jos mikään ei muutu sinun maailmassasi, tarkoittaako se sitä, että maailma ei muutu?

Jos hyvin käy, niin löytyy se yksi ongelma, jonka ratkaisemisen seurauksena muutkin asiat ratkeavat kuin itsestään. Sen löytääkseen on etsinnät aloitettava joskus jostain. Aina voi aloittaa itsestä ja vaikka heti.

Terveisin,

Mr.Breakinghill

BLOGIN ETUSIVULLETUTUSTU BREAKINGHILLIINOTA YHTEYTTÄ

Kirjoittaja

Sanoittaja, kehittäjä, ongelmanratkaisija

Jaakko Murtomäellä on 14 vuoden kokemus myynnistä, joista yli 10 vuotta myynnin koulutus-, valmennus-, kehittämis- ja johtamistehtävissä. Lue lisää täältä.